Päiväpostaus: uimahallia ja jouluvaloja

Vaikka heräsin aamulla niin äreänä kuin kuukautiskierron siinä vaiheessa oleva mutsi vain voi, päänsärkyineen kaikkineen, niin silti näin illasta voin sanoa maanantaipäivän olleen yksi kivoimmista pitkään aikaan.

Päänsärystähän olin kärsinyt jo muutaman päivän muutenkin, siitä yrittäen parantua juomalla enemmän vettä, nukkumalla, rentoutumalla. Silti vielä maanantaina heräsin jyskyttävään päänsärkyyn. Hyvä etten ääneen murissut kömpiessäni ylös sängystä.

”Äitii!” kuuluu olohuoneesta, kun makuuhuoneen oven avasin. Taaperoni vaaleapää laukkasi kovaa vauhtia syliini hihkuen: ”Äiti, äiti, äitiii!”
”No huomenta!” sanon hymy korvissa. Voiko tämän ihanammin herätä? ”Ehtikö sinulle ikävä tulla?”
”JEA!” Anna sanoo.
”No tässä minä nyt olen,” sanon ja puristan häntä sylissäni lujaa. Hän tikistää haliotteessaan minua takaisin.

Dan oli Elsan kanssa olohuoneessa, molemmat tarjosivat minulle ihanat huomenet hymyineen.

Aamukahvia ryystäessäni päätin lähestyä vaivaani ihan eri näkökulmasta kuin aiemmin. Kerran ei lepo, venyttelyt ja nesteytys päänsärylle mitään tee, niin entäs muunlainen liikunta ja touhu?

Joten pakkasin reput ja lähdin kuopuksen kanssa uimahallille. Olin kuitenkin katsonut väärin uimahallin aikatauluja, sillä sinne saavuttuamme se matalampi ja lämpimämpi allas oli jumppatunnin käytössä. Mentiinkin sitten kuluttamaan aikaa sisäleikkipaikkaan, missä Anna sai kiipeillä ja leikkiä muiden lasten kanssa.

Minä join vettä ja kahvia.

Kun altaille olisi jo päässyt, en raaskinut erottaa lastani luomastaan kaveriporukasta. Siellä he kolmen taaperon poppoona puhuivat keskenään ihan omaa vauvakieltään ja leikkivät niin nätisti, että minä salaa pyyhin liikutuksen kyyneleen silmäkulmastani.

Kun kaverit lähtivät kotiin, me söimme lounaan kahvilassa. Sitten menimme uimaan!

Mikä olikin ihan huisin jännää! Me kaksi vesipetoa leikimme vedessä ja kikattelimme kilpoja niin, että hallissa kaikui. Olin tuonut naapuriltamme saadun uimarenkaan mukana, missä Anna tykkäsi istuskella. Minä sain liikuntaa uimalla altaan päästä päähän ja työntämällä Annaa edessäni, mikä Annasta oli tosi hassua!

Suihkukopissa minulta meinasi päästä päivän toinen kolmas liikutusitku. Siinä me kaksi peseydyimme, otimme vuoroja kumpi oli suihkun alla, levitimme pesuainetta ja oltiin niin… En minä oikein edes tiedä. Katselin vain omalla vuorollaan itseään suihkuttelevaa tyttöä tajuten, että vain viikon päästä hän on kaksi vuotta vanha. Kuinka iso hän on, kuinka hän osaa jo niin paljon.. Kuinka ihana hän on. Kuinka ylpeä hänestä olenkaan. Kuinka paljon häntä rakastankaan.

Pukukopissa Anna istui nätisti juomassa mehua ja lauleskelemassa, kun minä kuivasin itseni ensin ja pukeuduin.

Käsi kädessä kävelimme ulos uimahallista. Anna rupatteli minulle taukoamatta, minä juttelin hänelle takaisin. Ehkä juttelimme eri asioista, mutta ainakin kuvittelimme ymmärtävämme toisiamme.

Kotona söimme välipalan, minkä jälkeen pakkauduimme koko perhe autoon. Auringon laskiessa ajelimme kaupungin keskustaan, minne halusimme mennä kävelylle ihastelemaan jouluksi pystytettyjä markkinakojuja sekä jouluvaloja. Odotin kovasti näkeväni Elsan reaktiot jouluvaloihin…

Elsa nukkui koko homman ohi. Hänhän nukahti, kun olin pukemassa hänelle ulkovaatteita päälle. Mikä on hänelle hyvin tyypillistä, tuleehan pukeutuessa niin ihanan lämmin että on kiva rentoutuen simahtaa… Useimmiten hän kuitenkin herää nopeasti ulkopuuhiin mukaan.

Ei tällä kertaa. Ei hän herännyt, kun hänet kannettiin autoon ja kiinniteltiin turvaistuimeen ja vöihin. Ei hän herännyt, kun hänet nostettiin takaisin pyörätuoliin ja kiinniteltiin siihen. Ei hän herännyt mihinkään.

Saturaatiomonitori näytti kuitenkin upeita lukuja ulkosalla. Raittiissa ulkoilmassa lapsen oli helppo hengittää.

Anna käveli reippaasti minun vierelläni, kun kuljettiin ihastelemassa jouluvaloja puistossa. Kääntyessämme takaisin vaihdettiin päikseen lapsia, ja Dan sai pidellä taaperon kädestä kiinni ja minä sain työntää nukkuvaa esikoistani pyörätuolissaan. Vaikka päätä juili vieläkin, minä olin niin onnellinen. Aina kun katseemme kohtasivat Danin kanssa, hymyilin hänelle kuin vastarakastunut.

Ah, hormonit. Mutta niin onnellinen olin/olen.

Missä tunnelmissa teidän jouluaattoa edeltävä viikko on käynnistynyt?

 

Jouluterveiset Antonilta Helsingistä!

Meriannen joulukalenterin 19. luukusta paljastuu tänään Anton-poika perheineen Helsingistä!

4-vuotiaan Antonin perheeseen kuuluu Anni-äiti, Joonas-isä ja pikkusisko Oona (2). 

Tiedettä, luontoa ja aktiivista menoa rakastava Anton on autisti. Se näkyy Antonin kielellisessä kehityksessä, aistiasioissa ja vuorovaikutuksessa. Ulkopuoliset ihmiset hämmentyvät usein Antonista, sillä autismi ei näy ulospäin.

Antonin autismi näkyy muun muassa kaikupuheena ja siinä, että Anton jaksaisi tehdä loputtomiin itselleen mielekästä tekemistä. Aistikokemukset Anton kokee lievästi, minkä vuoksi hän hakee toiminnallaan kuormitusta aisteilleen juoksemalla, hyppimällä, huutamalla, voimaa käyttämällä ja jännitystä hakemalla. Ennakoiminen onkin kaikki kaikessa Antonin kanssa. Anton toivoisi kaiken menevän aina samalla tavalla.

”On ihan oma prosessinsa vaihtaa kesävaatteet talvivaatteisiin tai mennä eri reittejä paikkoihin.. tai vaikkapa vaihtaa lakanat!” Anni naurahtaa.

Kaikki Antonin kokemat tunteet ovat suuria niin hyvässä kuin pahassa. Anton puhuu, mutta esimerkiksi kysymyksiin vastaaminen vaatii oikean hetken ja vastaus voi tarkoittaa usein montaa asiaa.

4-vuotias Anton on erityisen lahjakas numeroiden kanssa ja laskemisessa. Anton oppinee pian myös lukemaan. Hän osaa jo kaikki kirjaimet niin suomeksi kuin englanniksi, minkä lisäksi hän osaa tavata ja kirjoittaa kirjaimia.

Anton rakastaa musiikkia! Hän oppii laulujen sanat hämmästyttävän nopeasti ja hänellä on hyvä rytmitaju. Antonin lempipuuhia ovat sosiaaliset tilanteet, musiikki- ja taidepuolen touhut kuin rakastamansa luonnon loputon tutkiminen. Anton rakastaa eläimiä, eritoten hevosia, koiria ja vesieläimiä!

Anton ei pidä rutiinien muutoksista, tietynlaisista vaatteista, robottimaisista äänistä ja joistain soittoäänistä. Hän ei pidä siitä, että tuntemattomat ihmiset koskettavat häntä yllättäen. Antonille on hyvin tärkeää oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus, kaverit, luovuus, tutkiminen ja aistikokemukset sekä toisten ilo.

”Pohjimmiltaan Anton on hyvin utelias ja haluaa kokeilla paljon asioita, myös niitä, jotka jännittävät. Anton on sydämellinen, iloinen, erittäin vauhdikas, epäitsekäs ja kiltti poika,” Anni-äiti kuvailee esikoistaan.

Perhe saa apua ja tukea niin hoitavilta tahoilta kuin tarvittaessa kotipalvelua sekä perhetyötä. Anton pääsee käymään kuukausittain hoidossa kodin ulkopuolella, mistä hän nauttii suuresti! Tuolloin Joonas-isä ja Anni-äiti keskittyvät viettämään laatuaikaa Oonan kanssa.

Anton saa säännöllisesti puhe- sekä toimintaterapiaa, mistä hän nauttii valtavasti! ”Molemmat terapiat ovat tukeneet merkittävästi kehitystä ja Antonille niistä on ollut iso apu. Terapeutit todellakin ansaitsevat erityisen kiitoksen ensiluokkaisesta työstään Antonin kanssa!” Anni-äiti sanoo.

Joulu tulee Antonin perheeseen jouluisten puuhien kautta, kuten pipareiden leipomisella ja kodin koristelulla. Joulussa ihan parasta on ilo, yhdessäolo ja lämmin tunnelma.

Joulupöydästä löytyy kinkku, laatikoita, kaloja, salaatteja, säilykkeitä, mätiä, perunaa, rosollia ja ruskeaa kastiketta – ainakin!” Anni-äiti luettelee, ”Niin ja makeiden puolelta joulutorttuja, suklaita, marmeladia, pipareita, kakkua, leivonnaisia ja tietenkin glögiä!”

Antonin mielestä joulussa parasta on jouluvalot ja -laulut, joulukuusi, kiireettömyys, yllätykset, herkut ja joulupukki lahjoineen.

Joulupukilta Anton on tänä vuonna toivonut lunta, oikeaa kitaraa ja joulupukkia. Oona on toivonut herkkuja, kirjoja ja ”kiilusilmiä” eli pehmoleluja!

Näihin sanoihin,

Anton, Oona, Anni-äiti ja Joonas-isi toivottavat kiireettömän ihanaa joulua ja upeaa uutta vuotta 2018!


Jouluterveiset Antonilta Helsingistä – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jonka jokaisesta luukusta paljastuu erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 
  14. luukku: Kahden maan kansalainen Pirre Sveitsistä
  15. luukku: Cp-vammainen Maunu Lahdesta
  16. luukku: Namibiassa asuva Aino-Maaria perheineen
  17. luukku: Aivoinfarkteista vammautunut Anu Kainuusta
  18. luukku: Keniassa asuva Marjo perheineen  

Kenenkähän perheeseen pääsemme tutustumaan huomenna kello 07:00?

 

Jouluterveiset Marjolta Keniasta!

Tänään matkustamme Meriannen joulukalenterin 18. luukun myötä vähän kauemmas maailmalla, nimittäin Marjon perhe asuu Keniassa Nairobin kaupungin kupeessa!

Marjon perheeseen kuuluu kenialainen mies ja heidän yhteiset lapsensa Lili (4) sekä Hilla (2).

Marjo meni kätilöopintojensa kansainvälisen vaihdon kautta Keniaan vuonna 2009. Tuolla reissulla hän tapasi miehensä, jonka kanssa hän meni naimisiin joulukuussa 2012. Ennen häitä Marjo vietti pitkiäkin aikoja Keniassa ja insinöörinä työskentelevä mies vieraili myös Suomessa pyytämässä Marjon kättä.

Nyt Marjo on  aloittamassa kätilön uraansa Keniassa.

Jouluna vietetään aikaa perheen kanssa yhdessä. Jouluaatto ja joulupäivä vietetään kotona. Tapaninpäivän perinteenä on jo Marjon langon vuosittain järjestämät joulujuhlat, jonne Marjon perhe menee. Keniassa joulua vietetään joulupäivänä ja tapanina, eikä jouluaattona kuten Suomessa.

Marjo leipoo piparkakkuja lasten kanssa kuin myös joulutortut, lihapasteijat ja pullat. Aattoyönä lasten nukkuessa Marjo rakentaa miehensä kanssa piparkakkutalon lapsille; viime vuonna lasten ilo oli ylimmillään, sillä vanhemmat olivat rakentaneet Muumitalon!

Leipominen suomalaisittain on Keniassa erilaista, sillä tuttuja leivontatarvikkeita ei löydy samalla tavalla. Ei löydy tuorehiivaa, ei valmiita piparkakku- tai voitaikinoita, ei edes valmista luumuhilloa torttuihin. Marjon onkin pitänyt opetella tekemään kaikki itse.

Muumitalon ohjeet Marjo piirsi tietokoneen näytöltä leivinpaperille. Siitä he saivat palat leikattua ja talon rakennettua.

Lisähaasteita tuo sekin, ettei esimerkiksi voita saa läheskään joka kaupasta. Pipareiden koristeita ei kunnolla löydy edes isoimmista supermarketeista, niitä pitäisi hakea asiakseen erikoisliikkeistä. Marjo ja lapset ovatkin käyttäneet karkkeja koristeluun ja itsetehtyä sokerikuorrutusta he ovat värjänneet elintarvikeväreillä.

Torttuihin luumuhillot Marjo keittää itse kuivatuista luumuista.

”Hieman aikaavievää leipominen täällä on, mutta sitäkin palkitsevampaa!” Marjo hymyilee ja jatkaa: ”Lisähaasteita joululeivontaan ja -ruuanlaittoon tuo sähköjen ajoittainen katkeaminen. Yleensä kun ne katkeavat, niin ne ovat koko päivän pois, huoltotöiden tai jonkun vuoksi.”

Marjon perheen joulupöydästä löytyy nyhtöpossua kinkun sijaan, naurislaatikkoa lanttulaatikon sijaan, perunalaatikkoa, rosollia, punajuurilaatikkoa sekä salaatteja. Riisipuuroakin on keitetty, jos Suomesta on puuroriisiä joku Marjon perheelle tuonut!

Joulussa parasta on arjen tohinoista hiljentyminen, yhdessä tekeminen ja koko perheen kanssa yhdessä vietetty aika sekä lasten ilo. Hilla ja Lili eivät tiedä vielä joulupukista juurikaan mitään, joten eivät siten ole osanneet toivoa jouluksi lahjoja. Keniassa joulun merkitys on enemmän kristillinen kuin kaupallinen, eikä pääosassa eikä stressin aiheena olekaan lahjat.

Marjo on kotoisin pohjoisemmasta Suomesta, joten hänelle lumettomaan jouluun tottuminen on ollut todella vaikeaa. Keniassa joulunaika on lähestulkoon kuuminta aikaa, joten sääolosuhteet ovat ihan erilaiset kuin jouluisin Suomessa.

”Olen yrittänyt saada sitä suomalaista jouluntunnelmaa juurikin leipomalla tuttuja leivonnaisia, kuuntelemalla suomalaista jouluradiota, askartelemalla lumihiutaleita lasten ja miehen kanssa leivinpaperista ja soittelemalla Suomeen perheenjäsenille ja ystäville,” Marjo sanoo.

Marjon perhe on viettänyt tähän mennessä jokaisen joulun Keniassa, mutta haaveissa on joulu Suomessa.

Näihin sanoihin,

Marjo perheineen toivottavat oikein tunnelmallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Jäikö Marjon tarina kiinnostamaan?

Haluaisitko lukea lisää Marjon arjen haasteista Keniassa tai vaikkapa kätilön töistä?

Onneksesi Marjo pitää blogia nimeltä KotiKeniassa


Jouluterveiset Marjolta – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jonka jokaisesta luukusta löytyy erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on tähän mennessä paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 
  14. luukku:  Kahden maan kansalainen Pirre Sveitsistä
  15. luukku: Cp-vammainen Maunu Lahdesta
  16. luukku: Namibiassa asuva Aino-Maaria perheineen
  17. luukku: Aivoinfarkteista vammautunut Anu Kainuusta

Kenenkähän perheeseen pääsemme tutustumaan taas huomenna kello 07:00? 

Jouluterveiset Anulta Kainuusta!

Uskoisitko, että viikon päästä on jo jouluaatto?
Ollaanko siellä jo valmiita jouluun?

Me ei olla, mutta silti on aikaa pysähtyä ja lukea jouluterveiset Anulta Kainuusta.

22-vuotiaan Anun perheeseen kuuluu Sirkka-äiti (57), Jani-veli (33), Sirpa-siskopuoli (39) ja Nappi-borderterrieri (8). Anu ja Sirkka-äiti asuvat Kainuussa Paltamon pitäjän Hakasuolla. Anulla on oma asunto asumisyksiköstä, mutta hän viihtyy paljon paremmin äitinsä luona.

Vain kahden viikon ikäisenä Anu sai ensimmäiset epileptiset kohtauksensa, ja vanhemmat kyyditsivät hänet kiireesti sairaalaan. Aluksi kohtausten syyksi epäiltiin virusta, mutta myöhemmin aivokuvauksista selvisi, että Anulla oli ollut kaksi aivoinfarktia. Epilepsian lisäksi aivoinfarteista johtui Anun kokema vasemmanpuoleinen jäykkähalvaus.

Epilepsiaa ei saatu kuriin epilepsian peruslääkityksillä, minkä vuoksi hänellä jouduttiin aloittamaan hyvin rankka lääkitys. Lääkityksen seurauksena Anu menetti kaiken lihastonuksen. Ensimmäisen lääkkeen jälkeen Sirkka-äiti piteli aivan velttoa Anua sylissään.

”Mutta siitä eteenpäin on menty, paljon yhdessä koettu. Onneksi lääkityksestä on nyt päästy eroon, vuonna 2013, jota ennen Anu oli ollut jo kohtaukseton jonkin aikaa,” Sirkka-äiti kertoo.

Anulla on lievä kehitysvamma. Anu ajaa itse sähköpyörätuolia, sillä hänen oikea kätensä toimii. Hän pystyy varaamaan jaloilleen, mutta ei yksin ilman tukea pysty seisomaan. Anu tarvitsee apua kaikessa arjen toiminnoissa niin pukemisessa kuin hygienia-asioissa. Kun hänelle on annosteltu ruoka lautaselle, hän syö sen itse. Anu puhuu, vaikkakin hänellä kuin sarjakuvien japanilaisilla on r-kirjain hukkunut jonnekin!

Anu on hyvin näppärä tietokoneella.
”Hän käyttää Googlea paljon paremmin kuin minä!” Sirkka-äitiä naurattaa.

Tietokoneella Anu kuuntelee musiikkia Youtubesta sekä pelaa pelejä, kuten pokemonia, digimonia, yokaita… Hän on erittäin taitava piirtäjä tietokoneen Paint-ohjelmalla kuin kynillä, joskin hän mieluiten piirtää tietokoneella. Anua kiinnostaa piirtää erilaisia hahmoja. Ihmiset hän korvaa kärpäsillä, hevosilla, itikoilla tai koirilla, sillä omien sanojensa mukaan ”ihmisiä on vaikea piirtää”. Piirroksista käy hyvin selväksi mitä niissä on tapahtunut. ”Niistä voisi tehdä päiväkirjan,” Sirkka-äiti tuumii. Kirjoittaminen ja sanojen muistaminen on Anulle vaikeaa, kuten myös lukeminen. Neurologi on aikanaan sanonut, että Anun lukiessa lauseen ei hän enää lauseen lopussa muista, mikä oli lauseen eka sana.

Anun piirros äidistä ja itsestään lempipuuhissaan!

Anun terapioihin kuuluvat allas-, permanto- ja ratsastusterapiat. Avustajatunnit ovat kiistan alla olleet jo vuoden verran, joten allasterapia on ollut nyt vähäistä.

Sirkka sanoo surullisena: ”Oma sairauteni, syöpä, vie voimat mun käsistä. Minusta ei ole paljoa apua altaalla.”

Anu nauttii ratsastuksesta ja hevosien hoidosta. Anulla on ollut sama jumppaaja aina 5 kuukauden iästä lähtien, ja Anulle jumppaaminen onkin hyvin mielestä puuhaa! Jumppasessiot ovat pitkän hoitosuhteen vuoksi kuin tutun luona kylässä käynti, siinä vaihdetaan kuulumiset aina samalla. Anu kertoilee itse, mitä missä ja milloin on tehty mitäkin.

Sirkka ei ole enää töissä. Hän kokee vaikeaksi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, sillä hänellä on syöpä. ”Kuka syöpäläistä palkkaisi, kun ei tiedä miten pitkään olen edes pystyvä työhön?” Sirkka murehtii, ja hetken ajatukset kääntyvät rahan niukkuuteen. Sitten ilme valaistuu, kun ryhdytään miettimään joulua.

Joulun tuo se kiireetön tunnelma ja jouluiseksi koristeltu koti. Muovista joulukuusta on lyhennetty niin, että se mahtuu pöydälle. Kuusi koristellaan Anun itsetekemillä koristeilla. Ikkunoihin laitetaan värivalot, jotka saavat palaa koko joulunajan. Viritellään tuli uuniin ja kynttilöihin…

Joulupöydästä löytyy mahdollisuuksien mukaan porkkana-maksalaatikkoa, paljon kurkku, punajuuri ja sipulisekoitusta, suolalohta, nyrkkirieskaa, voita, riisipuuroa ja lämminsavupaistina poroa.

Anun mielestä joulussa parasta on piparit ja piparitalo, joka on joka vuosi erilainen, joulutortut, ruoka, piparintuoksu ja kynttilät.

Joulupukilta Anu on tänä vuonna toivonut kaulakorua, pokemon-pelejä sekä joulunrauhaa ilman kiirettä. Sitä, että hän saa nukkua pitkään ja valvoa myöhään.

Näihin sanoihin,

Anu, Sirkka ja muu poppoo toivottavat oikein lämmintä ja kiireetöntä joulua sekä turvallista uutta vuotta 2018!


Jouluterveiset Anulta Kainuusta – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jonka jokaisesta luukusta löytyy erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on tähän mennessä paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 
  14. luukku: Kahden maan kansalainen Pirre Sveitsistä
  15. luukku: Cp-vammainen Maunu Lahdesta
  16. luukku: Namibiassa asuva Aino-Maaria perheineen

Kenenkähän perheeseen pääsemme tutustumaan taas huomenna kello 07:00? 

Jouluterveiset Aino-Maarialta Namibiasta!

Tänään sukellamme aivan erilaiseen joulumaailmaan Meriannen joulukalenterin myötä, nimittäin 16. luukusta paljastuu Namibiassa asuva Aino-Maaria perheineen.

Aino-Maaria saapui Namibian Swakopmund-nimiseen kaupunkiin opettajaopintoihin liittyvään työharjoitteluun vuonna 2014, mutta eipä arvannut asuvansa vielä kolmen vuoden päästä samassa kaupungissa ja vielä tuoreena äitinä sekä vaimona!

Aino-Maaria tapasi miehensä Walterin lounaalla ravintolassa. Walterin seurue huomasi vaaleatukkaisen Aino-Maarian, joka oli lounastamassa yksinään, ja he kutsuivat hänet liittymään seuraan. Seurueessa oli myös muita naisia, joten Aino-Maaria rohkaisi mielensä ja liittyi tuntemattomien seuraan.

Pari tuntia kului nopeasti hilpeässä seurassa. Hotellille palattuaan Aino-Maaria päätti viestitellä ystäviensä kanssa, ja koska hänen huoneeseensa ei WiFin ihmeitä tekevät voimat yltäneet, istui Aino-Maaria kirjoittelemassa ystävilleen hotellin varjoisassa puutarhassa.

Puutarhasta Aino-Maaria näki, kuinka hotellin eteen pysähtyi valkoinen auto. Autosta astui esiin Walter, joka käveli suoraan Aino-Maarian luokse. Hän kysyi, voisiko hän laittaa Aino-Maarialle kaveripyynnön Facebookissa, sillä hänellä ei ole yhtään suomalaista ystävää entisestään. Aino-Maaria vastasi myöntävästi, ja niin heistä tuli Facebook-ystäviä. Keskustelu soljui eteenpäin, eikä kauaakaan, kun Walter pyysi Aino-Maariaa ulos illalliselle.

Aino-Maaria epäröi. Hän ei ole koskaan lähtenyt kenenkään matkaan noin vain. Liukkaasti Aino-Maaria kertoi valkoisen valheen ja livahti tutun respatytön luokse, saaden näin lisäaikaa mietinnälleen. Aino-Maaria osoitti respan neidille Walteria ja kysyi tämän mielipidettä illallistamisesta tuon herrasmiehen kanssa. Respasta vastattiin: ”Toki, oikein fiksun ja kypsän näköinen mies.” Varuilta hän kirjoitti kuitenkin auton rekisterinumeron ylös, vaikka naureskelikin, etät tuskin kovinkaan moni sarjamurhaaja facebookkaisi ensin uhrinsa! Niinpä Aino-Maaria palasi Walterin luokse myöntävän vastauksen kera, ja he lähtivät illastamaan yhdessä.

Ihanien treffien päätteeksi Walter toi Aino-Maarian takaisin hotellille. Seuraavana aamuna anivarhain Aino-Maaria matkusti työharjoittelupaikkaansa Okonjimaan.

Työharjoittelureissun aikana Walter ja Aino-Maaria ehtivät nähdä toisiaan vain kaksi kertaa ensitapaamisen jälkeen. Aino-Maarian palattua Suomeen ei Walter häntä unohtanut. Ensimmäisenä päivänä töissä Aino-Maariaa tervehti iso kukkalähetys Walterilta. Walter oli nimittäin tehnyt päätöksen. Erään Skype-keskustelun aikana hän vain ilmoitti Aino-Maarialle, että ”Sinusta tulee minun vaimoni”. Silloin tuo vielä vain nauratti, mutta parin kuukauden päästä tuosta puhelusta Walter tuli käymään Aino-Maarian luona Suomessa. Silloin Aino-Maariakin sen tiesi, että tässä tämä nyt on. Hänen tuleva aviomiehensä.

Seuraavana vuonna hän muutti Namibiaan, ottaen Suomesta mukaansa vain kolme matkalaukullista tavaraa ja kaksi kissaansa. Kolmen kuukauden päästä muutosta hän oli jo Walterin kanssa naimisissa, ja syyskuussa 2017 syntyi heidän tyttärensä Eyva.

Toisin sanoen, nuorella perheellä on takana vasta kolme yhteistä joulua, joista he ovat viettäneet kaksi Namibiassa ja yhden Etelä-Afrikassa sukuloiden. Joulu on Walterille ja Aino-Maarialle tärkeä juhla. Kaiken tavarapaljouden ja herkkujen keskellä he hiljentyvät muistamaan joulun todellista sanomaa. He käyvät kirkossa ympäri vuoden, mutta joulukirkossa käynti on heille hyvin tärkeää. He tulevat myös kertomaan Eyvalle  aikanaan, miksi joulua vietetään ja lahjoja annetaan.

Eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitsevassa Namibiassa joulu jää usein alkavan kesäloman varjoon. Useimmat namibialaiset suunnistavat joulun vietoton joko kotikyliinsä tai rannalle, eli käytännössä Aino-Maarian ja Walterin kotikaupunkiin. Se tarkoittaa pienen kaupungin ruuhkautumista ja joskus jopa joidenkin elintarvikkeiden loppumista kaupoista!

Grillijuhlat rannalla eivät vastaa Ainon käsitystä joulujuhlasta, vaikka grillaus ja kylmän kuohuviinin nauttiminen onkin ihanaa ajanvietettä. Suomalaiselle Aino-Maarialle joulun tuo kuitenkin tietyt jo lapsuudesta tutut perinteet, kuten ruoat: kinkku, lanttulaatikko ja joulutortut. Sekä lahjat, glögin tuoksu ja kynttilät.

On hän rakastanut namibialaisia jouluja ja sen herkkuja sekä rantajoulun lämpöä. Viime jouluna piknik-koreihin pakattiin itsetehtyä perunasalaattia, coleslawta, nakkeja, hampurilaissämpylöitä, nyhtöpossua sekä virvokkeita. Jälkiruoaksi Aino-Maarian anoppi oli tehnyt Charlotta-kakkua. Tällainen kesäinen viikonloppu rannalla ei tunnu jouluisalta, ja Aino-Maaria ikävöi Suomen kylmyyttä, pimeyttä ja suomalaisia jouluperinteitä. Viime vuonna Aino-Maaria olikin koristellut illallispyödän kynttilöillä ja pyysi, että illallista syödessä ne sytytettäisiin palamaan ja huoneesta sammutettaisiin valot tunnelman luomiseksi.

Eikä Namibiassa juoda glögiä, vaikka vahvan saksalaisvaikutteen ansiosta Swakopmundista saakin Gluhweinia joulun aikaan. Sitä Aino-Maaria sitten lämmittelee 30 asteen helteessä ja antaa namibialaisten ystävien ja sukulaisten ihmetellä rauhassa. Joka joulu Aino-Maaria on myös tehnyt pipareita, joulutorttuja ja riisipuuroa.

Suomesta koko perhe arvostaa upeaa luontoa, rauhaa, turvallisuutta, vapautta ja monia muita suomalaisille jopa itsestäänselviä asioita. Suomesta ikävöidään perheen ja ystävien lisäksi suomalaisia herkkuja, suomen kieltä, valoisia ja vapaita kesäöitä, jolloin pyöräillä ympäri kaupunkia.. Talvipäivän tunnelmaa, hiihtoa, suomalaisia elokuvia, teatteria ja konsertteja.. Walter ja Aino-Maaria rakastavat mökkeilyä Suomessa ja telttailua Namibiassa. Namibiassa he erityisesti rakastavat henkeäsalpaavan upeaa luontoa ja villieläimiä, ihanan välittömiä ihmisiä sekä kulttuurien kirjoa. Swakopmundin kaupungissa parasta on ranta, aavikko, ihanat kahvilat ja ravintolat sekä Aino-Maarian perheelle sopiva koko: kaupunki on pieni ja kodikas, muttei tylsä. Sieltä löytyy aina jotain tekemistä!

Onnekseen heillä onkin kaksi aivan upeaa kotimaata, jotka monilta osin täydentävä toisiaan! Tänä vuonna Aino-Maaria on erityisen innoissaan joulusta, sillä koko perhe saapuu viettämään sitä Suomeen!

Näihin sanoihin,

Aino-Maaria, Walter ja Eyva toivottavat oikein tunnelmallista joulua ja

… Uudesta vuodesta puheenollen.

Namibiassa köyhyys on läsnä ja käsinkosketeltavaa, minkä vuoksi Aino-Maaria ja Walter tekevät parhaansa auttaakseen omalta osaltaan. Tänäkin jouluna Aino-Maaria itse vastasyntyneen äitinä keräsi kokoon pieniä lahjakasseja, jotka sisälsivät lähinnä vauvanvaatteita. Kassit toimitetaan muille vauvojen äideille.

Kertaluontoinen apu on tärkeää, mutta paras tapa auttaa on pyrkiä saamaan perhe tai henkilö ”omille jaloilleen”, riippumattomaksi jatkuvasta avusta. Hienointa on se, kun autettava on joskus siinä tilanteessa itse, että pystyy auttamaan muita avuntarvitsijoita! Aino-Maaria ja Walter uskovat, että jokaisella kynnelle kykenevällä on mahdollisuus auttaa jotenkin, jos ei taloudellisesti, niin auttamalla tarvitsevaa hetkellisesti. Auttamistapojahan on lukemattomia, eikä monet niistä vaadi ollenkaan rahaa!

Niinpä Aino-Maaria ja Walter haluavat haastaa juuri sinut tekemään hyväntekeväisyyttä omalla paikkakunnallasi Suomessa. Miten olisi, jos sinun uudenvuoden lupauksesi tulevalle vuodelle olisikin, että mahdollisuuksiesi mukaan tekisit jotain hyvää toiselle kerran kuussa? Se on vain 12 kertaa vuodessa. Esimerkiksi voisit käydä  jututtamassa vanhainkodilla vanhuksia, tehdä lahjoituksen Hopelle, viedä kissanruokaa paikalliseen eläinkotiin, pysähtyä auttamaan äitiä, jolla kädet loppuvat kesken kauppakassien ja väsyneiden lasten kanssa?

”Haluaisimme kannustaa pieniin arjen tekoihin,” Aino-Maaria hymyilee.

Oletko mukana?


Jouluterveiset Aino-Maarialta Namibiasta – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jonka jokaisesta luukusta paljastuu erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 
  14. luukku: Kahden maan kansalainen Pirre Sveitsistä 
  15. luukku: Maunu-poika Lahdesta 

Kenenkähän perheeseen pääsemme huomenna tutustumaan? Luukku aukeaa normaaliin tapaan kello 07:00!

Pipariksi meni

Epäonnistumisen pelko on lamaannuttava. Istuin räkäisen Elsan vieressä ja toisella kädellä leikitin Annaa, joka juoksi heittämäni pallon perään hihkuen ”ball! ball!”. Samalla katselin netistä piparkakkutaikinan ohjeita.

Entä, jos en osaa taaskaan? Että menee vain hukkaan ruoka-aineita?

”Ta-taiiii!” Anna hihkaisi iloisesti ojentaessaan minulle palloa takaisin, sanoi vielä ”here!” kun en heti mietteiltäni ottanut palloa vastaan. Otin pallon, heitin sen taas olohuoneesta käytävään.

Leipominen on minulle iso kynnyskysymys. Koen, etten osaa leipoa. Uskaltautuessani yrittämään, turhaudun helposti vaatiessani itseltäni yhtä hyvää tulosta kuin mitä leipuri-isäni saa aikaan käden käänteessä.

Annan täräytellessä jalkojaan laminaattilattiaa vasten yhtä rytmikkäästi kuin laukkaava hevonen, minä sisuunnuin.

Sysäsin lapset isälleen ja linnoittauduin oven taakse keittiöön. Tänne ei hellalle yltävä taapero saisi nyt tulla, kun kuumentelin siirappia kiehuvaksi. Pian keittiö tuoksui jouluiselle, ja jääkaappiin päätyi yön yli maustumaan ihan piparkakkutaikinalta vaikuttava klöntti.

Seuraavana päivänä sydän pamppaillen otin kelmutetun taikinan jääkaapista ja komensin pyysin Dania tyhjentämään pöydän. Puhdistettu pöytä sai päälleen jauhoja, piparimuotteja ja taikinaa. Anna istui touhusta innostuneena omalla istuimellaan, Dan nappasi kännykällään kuvia, minä kaulin taikinaa ja yritin näyttää Annalle, kuinka muotilla painettiin taikinaan. Annasta oli hauskempaa pyöritellä omaa taikinanpalaa, nyppiä siitä pieniä paloja ja lajitella ne pienet pallot riviin järjestykseen. Lopulta hän muotoili ihan omanlaisensa piparin siitä omasta taikinanpalastaan. Dan ja minä täytimme kolme leivinpaperin palasta pipareilla.

Yskimisestä väsynyt Elsa nukkui päiväunia sikeästi. Ensin se minua harmitti, ettemme saaneet häntä puuhaan mukaan, mutta sitten tajusin.. Taikinaa oli jäänyt vielä, joten ei tämäkään puuha kerrasta ollut kiinni! Voidaan tehdä uudestaan!

Ehkä jo viikonloppuna, kun Rubykin olisi mukana?

Se onnistumisen fiilis, tiedätkö.. Ne näyttivät ja maistuivat ihan pipareilta.

Laitoin isälleni Whatsapissa viestiä:

”Minä osasin, isi!”

Joko teillä on pipareita paisteltu?

Jouluterveiset Maunulta Lahdesta!

15. päivänä avaamme Meriannen joulukalenterin jo hyvinkin tottunein ottein, ja tänäänhän sieltä löytyy aurinkoinen Maunu Lahdesta!

7-vuotiaan Maunun perheeseen kuuluu Eveliina-äiti (26) ja äidin poikaystävä (29). Maunulla on cp-vamma, keskivaikea kehitysvamma ja epilepsia, joka on nyt kaikkien onneksi ollut kohtaukseton jo useamman vuoden!

Maunun diagnooseista cp-vamma oli äidille se helpoin nieltävä.

”Omalla kohdallani se oli se keva, joka aiheutti suurimman kriisin. Se vaikuttaa Maunun tulevaisuuteen ja esimerkiksi kouluvalintaan, mitä cp-vamman diagnoosi ei taas tee,” Eveliina-äiti sanoo Maunua katsellen.

Maunu rakastaa musiikkia ja sitä, että ympärillä tapahtuu! Maunun mielestä parasta onkin, kun meteliä ja meininkiä riittää. Riehuminen ja painiminen on Maunun mielestä ihan mahtavaa!

Maunu uskoo pystyvänsä kaikkeen. Hän haluaa osallistua ihan jokaiseen puuhaan, eikä hän koskaan mietikään sitä, pystyykö hän jotain suorittamaan esimerkiksi pyörätuolinsa takia. Maunu ei tykkää olla ohjailtavana, vaan hän haluaa itse päättää kaikesta.

Maunu puhuu ja ymmärtää hyvin. Valintatilanteissa kuvat auttavat, ja sitä käytetäänkin koulussa enemmän. Maunu aloitti yksityisessä Sylvia-kodin koulussa syksyllä. Hän kulkee reippaasti kouluun ja takaisin taksilla.

”Pitkien koulupäivien takia väsymystä on ollut, mutta Maunu tykkää käydä koulussa ja varsinkin kuorotunneista hän nauttii kovasti,” Eveliina-äiti kertoo ylpeänä. ”Joka aamu Maunu pyytää opettajaa laulamaan hänelle saman laulun: vanha kissa nukkuu. Ja opettajahan laulaa!”

Maunu on ”suurien tunteiden poika”. Joka päivä hän haluaisi olla hänelle kaikkein tärkeimpien ihmisten kanssa. Silloin, kun vierailuille ei päästä, niin Maunu soittelee videopuheluita esimerkiksi tädilleen.

Maunu kulkee kaikkialle pääasiallisesti pyörätuolilla, mutta lattialla ollessaan Maunu menee eteenpäin ihan omanlaisella konttaustyylillään.

”Me kutsutaan sitä pupuhyppelyksi!” Eveliina nauraa.

Pyörätuolin lisäksi Maunu seisoo seisomatelineessä niin koulussa kuin kotona, WC:ssä on suihkutuoli ja ruokailuissa on oma työtuoli.

Perheen suurin apu ja tuki tulee läheisiltä ihmisiltä. Eveliinan sisko on paljon läsnä Maunun perheen arjessa. Apua perhe saa myös perhehoidosta.

Eveliinan omaishoidon vapaapäivinä Maunu menee toisen perheen luokse hoitoon. Tässä perheessä on myös poika, ja se sama perhe on hoitanut Maunua jo siitä lähtien, kun Maunu oli 2-vuotias.

Jouluksi koko perhe kokoontuu yhteen: Maunu, Eveliina-äiti, poikaystävä, Maunun 10-vuotias setä ja täti, mummu sekä isoisovanhemmat. Joulu todellakin on perheaikaa, ja joulumieli löytyykin jo siitä, kun kaikki läheiset ovat yhdessä syömässä hyvää ruokaa.

Joulupöydästä löytyy niin kinkku kuin perinnelaatikot, rosolli ja tortut sekä jälkiruokana on aina mummin tekemä glögijuustokakku. Eveliina-äiti ja siskonsa ovat molemmat kasvissyöjiä, mutta jouluisin he syövät lämminsavulohta.

Maunun mielestä ihan parasta joulussa on kaikki tärkeät ihmiset lahjoittamassa hänelle yllinkyllin huomiota ja lahjoja.

Tänä jouluna Maunu on toivonut joulupukilta batman-pukua, supersankarifiguureja sekä rantalomamatkaa ensi vuodelle.

Maunu ja Eveliina toivottavat

Rakkaudentäyteistä joulua ja upeaa uutta vuotta 2018!


Jouluterveiset Maunulta – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jonka jokaisesta luukusta löytyy erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 
  14. luukku: Kahden maan kansalainen Pirre Sveitsistä 

Kenenkähän perheeseen pääsemme tutustumaan huomenna kello 07:00?

 

Jouluiset terveiset Pirreltä Sveitsistä!

Joulukuun 14. päivä pärähtää käyntiin jouluisilla terveisillä Pirreltä Sveitsistä!

18 vuotta sitten Pirre pakkasi tavaransa ja lähti aupairiksi Sveitsiin. Sielläpä hän tapasi tulevan miehensä Beatin ja jäi sille tielleen. Nyt heillä on kaksi lasta, Saana (9) ja Venla (7). He asuvat pienessä maalaiskylässä pääkaupungin Bernin lähellä.

Vaikka Pirre on asunut kohta puolet elämästään Sveitsissä ja on myös Sveitsin kansalainen, niin silti Pirre esittelee itsensä uusille ihmisille aina suomalaisena. Hänellä ja tytöillä on myös suomalaiset passit, se on jo ihan periaatekysymys!

Pirren perheelle Suomi on se toinen kotimaa, jossa vietetään kesälomat. Suomi tarkoittaa mummon tapaamista ja ruisleipää.

Pirren perheelle joulu on tärkeää yhdessäolon aikaa. Lapsille joulussa tärkeintä on perheen näkeminen, lahjoja unohtamatta! Perheen aikuiset nauttivat lasten ilon seuraamisesta ja rauhoittumisesta.

Sveitsissä useimmissa perheissä perheen äiti askartelee joulukalenterin itse. Siksi jouluaattona ei ole samanlaista lahjapakettien runsautta kuin Suomessa, koska jo ennen aattoa joulukalenterista on saatu 24 pientä pakettia! Pirren perheessä lapset saavat ”vain” noin kolme pakettia jouluaattona. Joulukalenterin tekemisen lisäksi sveitsiläiset leipovat ”aivan älyttömästi” erilaisia keksejä ja pikkuleipiä jouluisin.

”Se ei ole niiiiiin mun juttu, onneksi on valmistaikinat keksitty!” Pirreä naurattaa.

Perhe viettää hyvin perinteisen suomalaisen joulun kotonaan Sveitsissä. Joulunviettoon kuuluu joulukuusen koristelu ja perinteiset jouluruoat glögistä ja riisipuurosta lähtien! Joulusaunaa heillä ei ole, eivätkä he käy haudoilla, niinkuin Suomessa. Jouluaattona Pirre kattaa hyvin perinteisen suomalaisen joulupöydän. Joulupöydästä löytyvät niin perinnelaatikot, kinkku, karjalanpaisti kuin kalaruoat.

”Onneksi Sveitsistä saa kaikki tarvittavat ruoka-aineet!” Pirre hymyilee.

Muina päivinä perhe syö sveitsiläisittäin eli ”ei mitään tiettyä ruokaa, sillä Sveitsissä ei ole tiettyä ’ainutta oikeaa’ jouluruokaa”. Useassa perheessä syödään jouluisin ”Fondue Chinoisea”, ”Filet in Teig” ja myös ”Rollschinkeniä”, eli vähän hienompia liharuokia eri muodoissa.

Pirren perhe viettää joulun yleensä Sveitsissä, vaikka poikkeuskin löytyy. Kolme vuotta sitten he viettivät joulun Suomessa. Kaikki tykkäsivät reissusta, vaikkakaan se ei paljoa eronnut heidän normaalista joulusta Sveitsissä. Yleensähän Pirren äiti tulee Sveitsiin jouluksi. Jos he menisivät uudestaan Suomeen jouluksi, he menisivät ehdottomasti Lappiin. Se olisi aivan erilainen ja elämyksellinen joulu kaikille!

Tämän vuoden joulu on ihan oikea perhejoulu, sillä Sveitsiin matkaa niin Pirren äiti, kummitäti ja sisko lastensa kanssa jouluksi!

Tänä vuonna tytöt ovat joulupukilta toivoneet isorenkaista potkulautaa, paljon uusia DVD-elokuvia sekä merenneidon uimaräpylöitä! Lahjatoiveista löytyy myös leikkikännykkä. Sveitsissä lapsilla ei ole omia ”oikeita” kännyköitä, niinkuin monella Suomessa jo on.

Joulupukki ei ole koskaan käynyt sisällä asti Pirren perheen kotona, vaan hän jättää lahjapussin oven eteen. Pirre on kokenut ongelmalliseksi se, että Sveitsissä paikallinen joulupukki ”Samichlaus” tulee 6. päivä joulukuuta tuoden lapsille suklaata, pähkinöitä ja mandariinejä. Samichlaus muistuttaa lapsia pysymään kilttinä, muuten jouluaattona ”Christkind” ei toisi lahjoja. Jouluaattona lahjat sitten Christkindin eli ”Jeesus-lapsen” voimasta vain ilmestyvät kuusen alle. Lapset siten myös yleensä tietävät, keneltä lahjat tulevat. Lasten kuuluisi myös kiittää lahjan antajaa lahjasta, mutta mites, kun suomalaisittain lahjat tulevat joulupukilta? Sveitsin mummon on ollut vaikea ymmärtää tätä, ja on aina odottanut kiitosta.

Pirre ja Beat ovat selittäneet lapsilleen tätä niin, että joulupukki käy 6. päivänä tarkastuskierroksella lasten luona ja jouluaattona hänellä on sitten niin kiire, ettei hän ehdi sisälle asti tulla jututtamaan lapsia. Näin lapset uskoivat pitkään joulupukkiin, kun ei ollut ketään kertomassa, ettei sitä joulupukkia ole olemassa.

Nyt he ovat siinä ihastuttavassa vaiheessa, että he ovat hyvin epäileviä joulupukin olemassaolosta.. Ei sitä kuitenkaan uskalleta ääneen sanoa, muutenhan ei tule yhtään lahjoja!

Milloin teillä ei enää uskottu joulupukkiin?

Jätäthän vastauksen Pirrelle kommentteihin.

Näissä mietteissä Pirren perhe haluaakin toivottaa kaikille

oikein jännittävää joulua ja hyvää uutta vuotta 2018!


Jouluiset terveiset Pirreltä Sveitsistä – postaus on osa Meriannen joulukalenteria.

Aikaisemmista luukuista on paljastunut:

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 

Kenenkähän perheeseen pääsemme huomenna tutustumaan? Uusi luukku aukeaa taas kello 7 aamulla!

Jouluterkut Viljalta!

Tänään olemme jo yli puolivälin yhteisellä matkallemme kohti jouluaattoa, ja tänään jouluterveiset meille toivottaa 8-vuotias Vilja Kaakkois-Suomesta.

Viljan perheeseen kuuluu Satu-äiti, Jarkko-isä, Onni (12), Lyydia (4), Amalia (2) ja Seela-vauva. Sekä koirat Urho ja Hilma!

Viljalla on INCL, joka on geenivirheestä johtuva neurologinen sairaus. Se johtaa lapsen varhaiseen kuolemaan 8-12 vuoden iässä. Vuoden ikäiseksi asti Vilja kehittyi aivan normaalisti, mutta kolmeen ikävuoteen mennessä kaikki jo opitut taidot hävisivät. Niin liikkuminen, puhe kuin lelujen pitäminen kädessä. Taudinkuvaan kuuluu myös sokeutuminen ja epilepsia.

Vain muutamassa vuodessa Viljasta tuli täysin autettava lapsi, joka hyvänä päivänä hymyilee ja huonona vain itkee, tärisee ja saa epileptisiä kohtauksia herkemmin. Vilja tunnistaa tutut ihmiset ja laulut sekä lorut, jolloin hän avaa silmät ja hymyilee. Vieraissa tilanteissa Vilja pitää silmät tiukasti kiinni.

Suun kautta syöminen vaikeutui ajan myötä. Lääkkeet (3 epilepsialääkettä, 2 lihaksia rentouttavaa lääkettä, kipulääke ja vatsansuojalääke) sekä ruoat menevät MicKey-napin kautta suoraan vatsalaukkuun. Päivittäin ikäisensä kokoisen Viljan kanssa jumpataan, seisotaan seisomatelineessä sekä tehdään hengitysharjoituksia hengityspalje ”Ambun” avulla. Huonoina päivinä hoidetaan vain kipua ja keskitytään asentohoitoon. Hyvällä perus- ja asentohoidolla ehkäistään painehaavaumien ja virheasentojen syntymistä, sillä Viljan omat lihakset eivät enää toimi kehon tukirankana.

INCL-sairauteen kuuluvat yövalvomiset ja levottomuus, mitkä oikein korostuvat flunssakausina. Silloin epilepsiakohtauksia ja limaisuutta on tavallista runsaammin. Vaikeina öinä hoitotoimenpiteitä on puolentunnin – tunnin välein. Normaalisti vaikeita öitä on 3-4 yötä viikossa, flunssakausina 5-6 yötä. Näin ollen Vilja työllistääkin yhden ihmisen kokopäiväisesti kellon ympäri.

Vilja käy koulussa viitenä päivänä viikossa ihan voinnin mukaan. Hänellä on oma avustaja, joka hakee hänet aamulla kotoa ja tuo iltapäivällä takaisin kotiin. Fysioterapeutti käy Viljan luona kaksi kertaa viikossa, kerran koulussa ja toisen kotona. Kotiin on saatu hoitaja vammaispalvelun kautta 30 tuntia viikossa. Hän hoitaa Viljaa iltapäivästä iltaan ja välillä viikonloppuisin.

”Meillä on hyvä ja toimiva tiimi: lääkäri ja fysioterapeutti ovat alusta asti olleet samat, avustaja koulussa on sama, joka aloitti aikoinaan päiväkodissa Viljan kanssa. Kotona käyvä hoitaja on uusin tulokas, ja silti osaava ja ihan täysillä mukana!”
– Satu-äiti 

Viljan vointi alkaa olla siinä pisteessä, ettei hän pysty matkustamaan muun perheen mukana. Vilja onkin ollut tilapäishoidossa hoitolaitoksessa kolmesti. Hoitolaitokseen perhe on tyytyväisiä, mutta haluaa silti pitää Viljan kotona ihan niin pitkään kuin vain mahdollista.

Joulua Viljan perhe viettää ihan perheen kesken, mutta jo joulun jälkeisiksi välipäiviksi on sovittu hoitajalle tunteja kotiin. Satu-äiti on huomannut, että terveille sisaruksilla on tärkeää saada joskus olla ihan vain omien kesken, ilman että joku vieras on talossa.

Lapsille joulussa on tärkeintä joulupukki ja tietenkin ne joululahjat. Aikuisista on hauskaa katsella sitä lahjojen avaamisen riemua! 12-vuotias Onni taitaa odottaa joululta kaikkein eniten joululomaa. Vilja nauttii eritoten joululauluista ja läheisyydestä! Satulle ja Jarkolle ihan tärkeintä on rauhoittuminen joulunviettoon yhdessä koko perheenä. He haluavat keskittyä näihin yhteisiin hetkiin niin kauan kuin koko perheen yhteistä aikaa heille suodaan.

Viljan perheen joulupöydästä löytyy ainakin kinkkua, perunoita, sinappia sekä itsetehtyä kotikaljaa, piparkakkuja ja ruisleipää. Sekä jotain hyvää jälkiruokaa!
”Laatikoita en viitsi itseäni varten enää tehdä,” Satu-äiti hymähtää hymyillen.

Joulupukilta tänä vuonna lapset ovat pyytäneet:

  • 12-vuotias Onni: rahaa, jota säästää omia arvokkaampia hankintojaan varten
  • Viljalle joulupukki on monena vuonna jo tuonut pehmeitä ja hyväntuoksuisia paketteja, kun mennään aistimaailman kautta.
  • Pienimmät tytöt ovat vaihtelevasti toivoneet milloin Frozenia, RyhmäHauta tai koiran villapaitaa Mustin ja Mirrin kuvastosta.

Näihin sanoihin,

Vilja, Satu, Jarkko, Onni, Lyydia, Amalia ja tyttövauva toivottavat oikein rauhallista joulua ja upeaa uutta vuotta 2018!


Jouluterkut Viljalta – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jonka jokaisesta luukusta löytyy erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 

Kenenkähän perheeseen pääsemme tutustumaan huomenna? Seuraava luukku aukeaa taas kello 07:00 aamulla!

 

 

 

Jouluterveiset Sannalta Englannista!

Meriannen joulukalenterin luukuissa piileskelee erilaisia perheitä. 12. luukusta paljastuu Lontoossa asuva Sanna ja hänen perheensä!

Sanna voi olla teille tuttu englanninkielisestä blogistaan ”Wave to Mummy, jossa jo nimessä kuvastuu brittiläisittäin kummallinen asetelma: töissä käyvä äiti ja koti-isä.

Sannan perheeseen kuuluu David-isä ja Aili-tytär. Joulu on Sannan perheessä mukavaa perheaikaa, jolloin äitikin on poissa töissä ja on aika rauhoittua. Silloin nautitaan toistemme seurassa. Vaikka joulutouhotus on kivaa, niin joulussa silti ihan parasta on se vapaa-aika, mitä pääsee viettämään perheen kanssa. Sekä lepääminen. Ja jouluruoat!

Jouluisin Sanna innostuu askartelemaan Ailin kanssa. Joulun alla leivotaan pipareita ja askarrellaan itse tehdä joulukoristeita Ailin kanssa.

Joulukorttien teossa

Perheeseen joulumielen tuo ihan yhdessäolo kuin kivat jouluiset puuhat, kuten joulumarkkinoilla käyminen ja joulutortut glögin kanssa. Toisin sanoen joulusta ei pahemmin tässä perheessä hössötetä, silloin enemmänkin nostetaan jalat ylös, levätään ja ollaan läsnä.

Sannan perheessä joulua vietetään brittiläisittäin, eli joulupukki tuo lahjat joulukuusen alle salavihkaa jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä. Joulupäivänä Aili herää aikaisin tarkistamaan kuusen aluksen, ja aamu alkaakin nauruntäyteisesti lahjapaperien lennellessä ympäri olohuonetta. Muuten päivän ohjelmaan kuuluu kalkkuna-lounas.

Tämän ulkosuomalaisen perheen joulunvietossa Suomi näkyy lähinnä koristeluissa ja jouluaaton viettämisessä. Sannan kotoa löytyy Iittalan Kivi-lyhtyjä sinne tänne ripoteltuna sekä Suomesta tuotuja tonttuja ja kaitaliinoja. Jouluaattona perhe syö suomalaisia ruokia ja jokainen saa avata yhden lahjan aattoiltana.

Sannan perhe on käynyt Ailin syntymän jälkeen kahtena jouluna Suomessa viettämässä oikein perinteisen joulun Sannan vanhempien luona. Koko perheestä ja eritoten Ailista oli ihanaa nauttia lumesta ja pakkasesta! Sanna ei kuitenkaan usko, että he menisivät enää Suomeen jouluiksi hankalien lentomatkojen ja kaiken muun häslingin takia. Paremmalta vaihtoehdolta tuntuu joulun rauhoittaminen Englantiin, jolloin Suomea voi tuoda vahvemmalla tavalla esiin perheen omissa joulunvieton perinteissä.

Joulupöydistä tiedustellessa Sanna luettelee kaksi toisistaan eroavaa joulupöytää – riippuu, puhutaanko jouluaaton joulupöydästä vai joulupäivän kattauksesta, joka seuraa englantilaisia perinteitä! Suomalaisesta pöydästä löytyy niin lanttu-, peruna- kuin porkkanalaatikko, kinkkua, ruisleipää, kylmäsavulohta tai graavilohta, pipareita ja sinihomejuustoa, Fazerin suklaita ja joulutorttuja. Englantilaisesta joulupöydästä taas löytyy kalkkunaa, uunissa paahdettuja perunoita, ruusukaaleja, pekoniin käärittyjä minimakkaroita, englantilaisia joulutorttuja (mince pie) sekä englantilainen Christmas pudding, joka on alkoholilla kostutettu kuivahedelmäkakku. Christmas puddingia syödään lämmitettynä brandy-kerman kanssa.

Tänä jouluna Aili on pyytänyt pukilta vaikka minkälaista lelua! My Little Pony, Frozen, Paw Patrol eli Ryhmä Hau, Barbit ja vauvanuket ovat listalta löytyneet.

Näihin sanoihin,

Sannan perhe toivottaa mitä ihanampaa joulua ja uutta vuotta 2018!


Jouluterveiset Sannalta Englannista – postaus on osa Meriannen joulukalenteria. Joulukalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisesta paljastuu erilainen perhe.

Aikaisemmista luukuista on paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi

Kenenkähän perheeseen pääsemme tutustumaan huomenna kello 07:00?