Ystäväpariskunnan vierailu meillä kuin miniloma

~ Meriannen ~ Kommentoi

Rakkaat ystäväni Saksasta tulivat viikonlopuksi käymään viikko sitten.

On rikkautta, kun on ystäviä, jotka matkustavat tuntikaupalla ollakseen kanssasi vaikka vain kaksi yötä.
On rikkautta, kun on ystäviä, jotka haluavat viettää aikaa koko perheesi kanssa.
On rikkautta, kun on ystävä, joka istuu kanssasi myöhään iltapimeällä pihalla kanssasi vain jutellen menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

On vapauttavaa, kun sinut vuosia tuntenut ystävä peilaa näkemänsä ja kokemaansa – ja vertaa muistoihin menneestä.
On vapauttavaa, kun toinen tietää ja tuntee sinut, eikä haittaa, vaikka edellisestä tapaamiskerrasta on jo vuosia.
On vapauttavaa, kun ystävälle voi avautua ilman pelkoa arvostelluksi tulemisesta – kun tietää, että toinen tulee ymmärtämään tai tekee ainakin kaikkensa ymmärtääkseen.

Noudin heidät Gatwickin lentokentältä, ja matkallamme Bournemouthiin pysähdyimme ihastelemaan New Forestin villiponeja.

Ystävämme viettivät aikaa niin minun kuin kaikkien lasteni kanssa, heidän kanssa leikkien ja heitä hoitaen. Illalla ystäväni mies ja minun mieheni pelasivat xboxilla jalkapalloa, jolloin minä ja ystäväni menimme pihalle juttelemaan ”tyttöjen jutuista”.

Kävimme kävelyllä myös Hengistbury Head’lla, koska vieraamme halusivat päästä rannalle. Minä halusin näyttää heille rannan lisäksi myös kotialueeni monimuotoista kauneutta, minkä vuoksi Hengistbury Head. Ystäväpariskunta rakastuikin Hengistbury Headin tarjoamaan upeaan merinäköalaan kuin näköalapaikalta avautuvaan näkymään kotikaupunkeihin, metsäpolkuja ja lampia unohtamatta. Niin, ja sitä ranta.

Paikkaan voit tutustua sen omilla nettisivuilla täällä.

Ihan liian nopeasti saatoin heidät kotimatkalle. Tuntui, kuin olisimme itsekin pitäneet pienen hengähdysloman, niin vapauttavan rentouttavaa ystävän näkeminen voi olla. Olo oli inspiroituneella tavalla levännyt – ja rakastettu.

Rakastan teitä, ystäväni – toivottavasti näemme pian uudestaan!

Lue lisää: Kun he edellisen kerran kävivät meillä vierailulla

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

Olenko valinnut lapsistani suosikin?

~ Meriannen ~ 3 kommenttia

Tätä seuraavaa minun on vaikea selittää itsellenikään.

Tiedätkö, kun hänen kanssaan on niin vaivaton olla. Hän on hyvää seuraa. Hän viihdyttää minua, aivan niinkuin minä häntä.

Hän rakastaa samoja asioita kuin minä

Anna on kuin minun paras ystäväni. Ei tietenkään aikuisen tasolla todellakaan, olenhan hänen äitinsä – mutta Anna innostuu samoista asioista kuin minä. Hän hihkuu aina nähdessään koiran (dog! doggie! pretty doggie!), juoksentelee mielellään metsissä ja puistoissa minun kanssa, rakastaa vettä ja uimista ja on aina ensimmäisenä mukaan lähdössä ulos (kun muita perheenjäseniä saa suostutella). Me olemme kuin paita ja peppu.

Lisäksi hänen kanssaan ulos lähteminen on niin nopeaa. Ihan parhaimmillaan lähtöpäätöksestä reippaasti alle viidessä minuutissa olemme ulkona. Annan reppuun pakkaan vain varavaipan ja kosteuspyyhkeet, juomapullon, aurinkovoiteen ja jonkun eväsjutun. Hän tulee istumaan portaille, ja yhdessä laitetaan kengät jalkaan. Sitten olemmekin jo ulkona, käsi kädessä.

Elsa on erilaista seuraa.

Hänen seurassaan minun täytyy pitää silmällä terveydellisiä asioita – hänen ihonsa väriä, ilmeitä, hengityksen kulkua. Huoli on jatkuvasti läsnä. Nykyään hän on jatkuvasti kiinni eri laitteissa, joiden piippailuja ei voi jättää huomioimatta.

Minun täytyy auttaa häntä koskettamaan asioita; vain avullani hän pystyy osallistumaan yhteiseen tekemiseen. Puuhaillessani hänen kanssaan joudun korjaamaan hänen silmälasiensa paikkaa kuin laittamaan sisäkorvaistutteen takaisin paikoilleen.

Hänen kanssaan oleminen ei ole vaivatonta, vaikka luonnollisesti se on ihanaa ja rakastan saada hänet nauramaan. En voi saada tarpeeksi siitä, kun näen hänen nauttivan tai kun hän keksii jotain, kuinka hän yrittää jotain niin kovasti. Rakastan, kun näen hänen koko olemuksestaan riemun ja rakkauden.

Mutta silti se ei ole niin vaivattoman helppoa kuin tuon pienimmän siskonsa kanssa oleminen.

Ehkä minun suhtautumiseeni tähän vaikuttaa myös se, että Elsan kanssa en voi lähteä yksin autolla minnekään. Enhän voi yhtäkkiä ratin takaa hyökätä hänen avukseen, jos hän sitä tarvitsisi. Tarvitsen siis toisen aikuisen matkaan – ja se tekee tietysti asioista monimutkaisempaa.

Minkä lisäksi Elsan kanssa lähteminen vaatii suunnittelua ja tiukan tarkkaa pakkaamista.

Toisin kuin Annan kanssa. Ei kun menoksi vain!

Eikä tarvitse pahemmin miettiä sitäkään, minne mennä – voin Annan kanssa huoletta mennä vielä tuntemattomiin ja meille uusiin paikkoihin, joista ei tarvitse pyörätuoliystävällisyyttä miettiä tai..

Tottakai kaipaan omaa kahdenkeskistä aikaa Elsan kanssa, sellaista laatuaikaa äitinä ja tyttärenä. Leikimme ja puuhastelemme yhdessä aina kun voimme, mutta en vaan voi sille mitään…

Ehkä tämä on omanlaisensa kipupiste tunnematkallani Elsan vammaisuuden hyväksymiseen.

Työstän näitä ajatuksia ja tunteita jatkuvasti, tarkastelen niitä ja muistutan itselleni, että kaikki tämä on luonnollista ja minun on oikeus kokea myös näin.

Onhan  Anna elävä muistutus siitä, mitä olisi voinut olla, jos Elsa ei olisi vammautunut. 

Tämähän harmittaa ja mietityttää minua siksi, koska en halua kenenkään lapseni kokea äidin valinneen suosikin lapsiparvesta. Haluaisin olla niin tasapuolinen lasteni kanssa kuin vain mahdollista. Näin erilaisten lasten kanssa se tuntuu olevan lähes mahdotonta.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun tällaisia mietin:

Kuplaiset synttärijuhlat niin lasten kuin aikuisten mieleen

~ Meriannen ~ Kommentoi

Esikoiseni täytti 5 vuotta jo huhtikuussa, mutta vastikään tapahtuneen muuton ja kaiken muun härdellin vuoksi päätimme juhlistaa hänen syntymäpäiviä kuukautta myöhemmin.

Missä juhlat pidettäisiin?

Päätös tehtiin vieraslistan kanssa – halusimme juhliin kutsua Elsan koulukavereita kuin hoitokavereita, joista osa luonnollisesti on Elsan tapaan pyörätuolilapsia.

Pyörätuolit eivät välttämättä nurmella hyvin rullailisi ja taaperoiden vanhempien hermojenkin kannalta paras vaihtoehto olisi helposti rajattavissa oleva sisätila.

Mistä tilat?

Etsimme pyörätuoliystävällistä avaraa tilaa, jossa voisimme järjestää lasten synttärijuhlat. Lopulta Elsan hoitopaikan kautta löytyi se täydellinen tila, nimittäin vammaisten aikuisten päivätoimintatilat.  Siellä kaikkialle varmasti pääsisi pyörätuolilla ja sieltä löytyisi vessat nostureineen kaikkineen. Ja se oli vapaa halutulla viikonlopulla!

Entäs ohjelma?

Ohjelmaksi valikoitui jo viime vuonna testattu ”Squidge and Pop” – saippuakuplaleidi, koska saippuakuplat ovat vaan ihan parasta. Niin lasten kuin meidän aikuistenkin mielestä.

Ruokapuolesta ei hirveästi murehdittu – juhlia edeltävänä päivänä kävin kaupasta hakemassa pieniä mehupulloja, marjoja, porkkanoita, salaatti- ja voileipätarpeita ja vähän leivonnaisia, kuten kuppikakkuja, keksejä ja makkarapasteijoita. Minä tekaisin kaverin kanssa voileivät ja Dan pyöräytti kakun. Itse juhlapäivänä Grandman kanssa kokosimme tarjoilupöydän täyteen naposteltavaa.

Itse juhlapäivänä…

Minä ajoin juhlapaikan ja kodin väliä muutamaan otteeseen tavaraa ja ihmisiä kuskaillessani, ja pikkuhiljaa juhlatila täyttyi koristeista, ihmisistä, ruoasta ja hyvästä meiningistä. Lapset eivät paljoa kaivanneet – heillä oli paljon avaraa tilaa juoksenteluun ja leikkiin, ja heillä olikin mitä monimuotoisimmat hipat heti menossa kun sisälle pääsivät. Pyörätuolilapsiakin lattialla pyöriteltiin niin että kikatus raikui, ja siinä sitä vasta ilo repesikin, kun saippuakuplaleidi saapui ja aloitti ohjelmansa.

Elsa oli tyypilliseen tapaansa taas nukahtanut automatkalla, ja me häntä olimme yrittäneet herätellä jo aivan juhlien alussa. Hänellä meni aivan ohi ensimmäinen onnittelulaulu, jonka kuplaleidi laulatti juhlaporukalla, mutta ensimmäisten leikkien aikana onnistuimme saamaan Elsan hereille. Minä nimittäin nakitin Annan isälleen ja leikitin nukkuvaa Elsaa.

Kuvanottohetkellä Elsa on vielä unessa..

Tanssitin aivan unessa olevaa Elsaa laululeikkien tahtiin… Kun sitten kuplamuovilla leikkimiseen hän heräsi. Minähän paukuttelin poksutella kuplamuovin kuplat leikin mukaan hänen kämmeniään ja jalkapohjiaan vasten, ja se sai hänet hereille. Ja hän heräsi kikattaen!

Juuri herännyt Elsa!

Välittömästi me lauloimme hänelle synttärilaulun uudestaan, ja sitten saippuakuplaleikit jatkuivat.

Sisätiloista siirryimme ulos leikkimään kuplilla…

Kaikki ohjelmistoon kuuluvat tarvikkeet tulivat ohjelman vetäjältä, ohjeineen kaikkineen. Squidge and Pop – kuvassa.

 Ja takaisin sisälle.

Kuten edellisenäkin vuonna, pääsimme nytkin saippuakuplan sisälle, mikä oli edelleen hyvin taianomainen kokemus niin aikuisille kuin lapsille!

Mahtuvatkohan kaikki kolme saippuakuplaan kerralla?
Joo!
Entäs me? Mahdutaankohan?

 

Joo!

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa… Niinkuin kuvista näkyy! Nauru ja kikatus raikui koko juhlien ajan!

Paikalliset suomalaiset – Squidge and Popia pystyn suosittelemaan täydestä sydämestäni kaikenlaisiin juhliin. Muun muassa Danin sisko on nyt suunnittelemassa omia synttärijuhliaan, joissa saippuakuplaleidi leikittäisi hänen aikuisia vieraitaan..

Syötyäkin tuli, todistetusti.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

Kun Harry meni naimisiin

~ Meriannen ~ Kommentoi

Koko kansa juhli

Me katselimme prinssin häitä Grandma:n olohuoneessa. Anna leikki serkkupoikien kanssa lattialla, Elsa otti tirsat isänsä sylissä ja Ruby osallistui häiden kommentointiin meidän muiden kanssa. Kun Harry ja Meghan karauttivat hevosajelulle kuin suorastaan Disney-leffassa, me kannoimme Grandman apuna ruokaa pihalle.

Pihalle oli nimittäin pystytetty katubileet eli street party. Street party on brittien perinteinen tapa juhlistaa jotain merkittävää kansallista tapahtumaa, kuten nyt vaikka kuninkaallisia häitä.

Siellä oli Grandman naapuripappa paistamassa makkaroita ja pihvejä ja muut kantoivat juomia ja ruokia tarjoilupöytään. Me etsimme pian istumapaikat, minne leiriydyimme Elsan pyörätuolin kanssa. Street partyyn oli tilattu taikuri esiintymään, ja sinne Danin siskon aviomies vei esikoispoikansa ja Annan esitystä katsomaan. Elsa ja toinen serkkupoika kun vielä vetelivät päiväunia, eikä Rubya taikuri kiinnostanut.

Ohjelmistosta löytyi myös arvontaa ja naapuruston väki oli pystyttänyt niin pienen baarin kuin muita kojuja.

Kaikki jutustelivat rennosti keskenään. Osa kertoi rinta rottingilla omista tapaamisistaan kuninkaallisperheen jäsenten kanssa. Minä nautin ilmapiiristä ja auringosta, sekä napsin kuvia kaikesta.

Elsakin heräsi ihmettelemään grandman naapuruston menoa.

Grandman paras ystävä kouluajoilta asti kiikutti lapsille jäätelötuutit pakastimensa kätköistä. Ja sekös lapsille maistui!

Moni oli pukeutunut hassusti – oli peruukkia, hassuja hattuja lippuineen ja muine härpäkkeineen. Minäkin sain kuvaa varten peruukin päähän hetkeksi!

Me olimme ensimmäisiä kotiin lähtijöitä. Grandma raportoi meille seuraavana päivänä, että osa porukasta oli juhlinut pitkälle auringonlaskuun asti. Ruokaa oli silti jäänyt jopa ylikin, mikä Grandma:ta harmittaa vieläkin!

Prinssi Harry meni Meghanin kanssa naimisiin 19. päivä toukokuuta, ja minun kotialueeni pippaloista löytyy paikallislehdestä juttua täältä. Sieltä kuvagalleriasta saatat bongata tuttuja!

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

Kerrankin

~ Meriannen ~ Kommentoi

Kerrankin minulla on kameran muistikortti täynnä kuvia ja mieli suorastaan kuhisee siitä kaikesta, mistä pitäisi päästä teille kertomaan!

Kerrankin blogihiljaisuus ei johdu siitä, että Elsa olisi sairaalassa tai muuten erityisen huonona. Kyllä, hän on pitänyt minut kiireisenä ja on täytynyt häntä hakea koulustakin kotiin, kun hän sinä päivänä voi huonosti. Mutta hän ei ole ollut erityisen huonona.

Kerrankin se johtuu ihan vain siitä, että minulla on ollut paljon kivaa tekemistä. On ollut kiirettäkin, on ollut hulinaa ja paljon ajokilometrejä. On ollut ystäviä, perhettä ja kavereita sekä uusia kokemuksia. Iltaisin olen nukahtanut normaalia aikaisemmin päivien puuhista väsyneenä, enkä blogia ole yksinkertaisesti ehtinyt päivittää.

Se harmittaa. Mutta toisaalta – on kivaa, kun on ollut kivaa.

Tämä viikko saattaa olla omalla tavallaan rauhallisempi, onhan nyt enkkulapsilla koulusta lomaa viikon verran. Muutamaa Elsan hoitoon liittyvää tapaamista lukuunottamatta kalenteri näyttää tyhjää.

Tämä nyt on tällainen tyhjä postaus, jolla katkaisen hiljaisuuden ja avaan sanaisen arkkuni. Tämä on sellainen tunnepläjäys siitä että täällä vielä ollaan ja onnellisia!

Tällaisen ilvistyksen säestelemänä…

toivotan teille ihanaa päivänjatkoa!

 

 

 

Miten taaperolta testataan kuulo?

~ Meriannen ~ 5 kommenttia

Ensimmäinen läheterallin tuloksista on nyt saapunut ja toteutunut – Annan kanssa on käyty kuulostestissä. Neuvolan kehitysseurannassahan heräsi huoli Annan vähäisestä puhumisesta, mikä käynnisti tuon edellämainitun läheterallin.

Kuuron Elsan takia olen nähnyt muutamankin erilaisen kuulotestin. Minua kovasti kiinnostikin nähdä, miten he vilkkaan – ja liikkumiskykyisen! –  taaperon kuulon testaisivat; he eivät varmasti voisi tehdä samanlaista testiä kuin vauvalle, missä korvanappien kautta työnnetään ääntä korvaan ja tsekataan, reagoiko aivot.

Lue lisää: Elsan kuulostestien tulokset – selitys myös siitä, miten testi tehtiin

Annan kanssa saavuimme huoneeseen, jossa oli vastakkaisilla seinillä mustat leveät laatikot. Laatikoiden keskellä oli pöytä, pöydällä lelulaatikko. Minut ja hieman uutta tilannetta ujosteleva Anna ohjattiin istumaan pöydän ääreen.

Taustojen höpöttelyn jälkeen Anna pääsi tositoimiin. Toinen testaajista oli tietokoneella ohjaamassa testitilannetta, kun toinen istui Annaa vastapäätä pöydän ääressä tyttöä leikittäen. Ensin Anna ehdollistettiin siihen, että kuullessaan testiäänen toisessa mustassa laatikossa syttyisi valo ja paljastaisi liikkuvan nuken. Ensin nämä kaksi tapahtuivat samaan aikaan, ja muutaman kerran jälkeen soi ensin vain testiääni. Annan kääntyessä katsomaan äänen suuntaan hänet palkittiin sillä syttyvällä valolla ja liikkuvalla nukella. Anna innostuikin nähdessään nallekarhun soittamassa rumpuja. Kuin myös lehmän, jolla oli värikäs käsilaukku.

Minun kuului istua taustalla hiljaa ja liikkumatta, etten vain vaikuttaisi testitulokseen.

Anna leikki nätisti testaajan kanssa: hän järjesteli leluja ja keskittyi pinomaan leluja toistensa päälle. Hän oppi hyvin nopeasti soitetun äänen tarkoittavan, että pian syttyisi valo laatikossa. Minuutit kuluivat, ja kohta he laittoivat Annan päähän kuulokkeilta näyttävän viritelmän, enkä minä enää itse kuullut testiääniä. Annan pää kuitenkin kääntyi nopeammin mustan laatikon suuntaan, joten hän selkeästi kuuli paremmin kuulokkeiden kanssa.

Testin jälkeen siirryttiin toiselle puolelle huonetta. Siellä testaajat testasivat, onko Annalla painetta korvissa ja katsoivat muutenkin korvakäytävään. Anna yritti piilottaa korvansa – hänhän kutisee niin herkästi! Mutta minun sylissäni hän antoi nätisti testaajan katsoa korvansa.

Sitten tuli tulosten aika:

Lapseltani oli testattu puheäänen äänitaajuuksia eri volyymeilla. Kuulotesti osoitti, että kyllä, lapseni kuulee, mutta jollain yhdellä taajuudella hänella oli vaikeuksia. Painetesti tämän lisäksi osoitti, että Annalla oli nestettä tärykalvon takana välikorvassa.

Lapsellani oli siis hyvin lieviä kuulovaikeuksia mahdollisen liimakorvan takia. Nestettä ei kuitenkaan ollut paljon, sillä se aiheutti vain hyvin minismaalista haittaa kuulolle. Esimerkiksi korvan putkituksia tai lääkekuuria ei tässä vaiheessa ja tämän testituloksen perusteella ole tarvis tehdä.

Annalla saattoi olla nestettä välikorvassa ihan sen takia, että muutama päivä sitten hänellä oli räkäinen nokka. Tai jostain muusta syystä.

Tällä hetkellä suunnitelma on, että kuulotesti uusitaan 3 kuukauden päästä. Jos kuulo on huonontunut tai nestettä välikorvassa on vieläkin, toimenpiteitä ruvetaan harkitsemaan.

Olenko minä huolestunut?

En. Lapseni kuulee. Hän oppii koko ajan uusia sanoja – niinkuin eilisessä postauksessa jo kerroin. Postauksen kuvat otin perjantaina joenrannalla, ja siellä hän oppi yhdistelemään itse sanoja. Hän sanoi: ”Hi pretty dog” ja vastasi ”yes please”, kun kysyin halusiko hän lisää voileipää.

Lisäksi liimakorva ei aiheuta pysyvää kuulovauriota. Joten päivä kerrallaan menemme nyt vain eteenpäin!

Aiheeseen liittyviä aikaisempia postauksia

Eväsretkellä uusia sanoja.

~ Meriannen ~ 2 kommenttia

Keskiviikkona ulkona oli pilvistä ja tuulista, eikä yhtään huvittanut pysyä sisätiloissa tai mennä kirjastoon tai ylipäätään minnekään sisätiloihin. Pakkasinkin reppuun voileivät, mustikat ja siivutin omenan. Lähdimme lounastamaan ulos pilviseen säähän.

Olin katsonut kartalta jälleen uuden puistoalueen, jossa en ole aiemmin käynyt. Kävelimme hiekkapolulla tiiviin kasvuston välissä ja puhaltelimme voikukan siemeniä, joita Anna kutsui ”bubbles” eli saippuakupliksi. Puhallettiinhan voikukkaankin ihan samalla tavalla kuin saippuakuplia puhallellessa, ja samalla tavalla siemenet lähtivät lentoon.

Saavuimme lammen rannalle. Ihan yllättäen Anna osoitti lampea ja hihkaisi ”pond”.
”Ihan oikein, hyvä! Se on lampi eli englanniksi pond!”

Levitimme siihen paikkaan piknikkimaton.

Pieni tuulenvire leikitteli piknikmaton reunuksilla. Istuimme vierekkäin ja kuuntelimme, kun tuuli havisutti koivunlehtiä. Nimesin asioita Annalle. Kerroin, kuinka oli tuulista ja miten ne lehdet havisivat. Ihastelimme ohikulkevia koiria.. Ja odotimme, josko ankat saapuisivat meidän luokse niinkuin aina silloin, kun Pipsa Possu on eväsretkellä.

Ei ne tulleet, mutta Anna kipusi syliini syömään. Siinä me söimme sylikkäin ja suullisten välissä juttelimme. Kesken kaiken meinasi minulta päästä liikutusitku. Tajusin, kuinka tämä minun pienin naperoni kasvaa niin hurjaa vauhtia. Ei enää kauaa, kun hän menee kouluun, ja minun päiviini ilmestyy silloin 6 tunnin lapsivapaat.

Onneksi ei vielä.

Omenansiivuja napostellessaan Anna innostui ja hihkaisi ihan yllättäen: ”Yummy in my tummy!” (Namia minun masussani!) Minulta loksahti suu auki. Tyttöni sanoa lurautti neljän sanan lauseen!

Nähtäväksi jää, oliko tuo vain onnenpotku, vai osaako lapseni oikeasti…

Lounaan jälkeen kävelimme puiston leikkipaikalle. Siellä leikkien huumassa lapseni oppi sanomaan ”please”. En tiedä miksi lapseni on tuota sanaa aiemmin vältellyt, onhan hän sanonut ”kiitos” ja ”thank you” jo jonkin aikaa. Mutta ei please, vaikka sitä olimme yrittäneet houkutella.

Mutta nyt se tuli.

”More, please!” hän hihkui kiikussa ja karusellissa.

Mitä kaikkea 29 kuukautta eli 2v. 5kk vanha lapseni höpöttelee?

Englanniksi:

Värit: purple, white, pink, green, blue, red, yellow, black, orange
Eläimet: dog, cat, cow, duck, bird, penguin, snake, fish, monkey, tiger, elephant, rabbit, butterfly,
Esineitä tai asioita: flower, tree, shoes, hat, slide, teddy, ball, bubble, pond, nose, mouth, ear, car, book, sister, cloud
Ruokaa: apple, blueberry, strawberry, banana, orange, juice, pear, cheese, ice cream
Tervehdykset: Hi, hiya, bye bye, goodbye, see you soon, night night
Nimet: mummy, daddy, Ruby, Elsa, serkkupoikien nimet, Grandma,
Peppa pig, Teletubbies – Dipsy, Laa-laa, Po, Maccapacca, Iggle Piggle, Upsy Daisy,
Fraaseja ja muita: well done, thank you, please, more, yes, no, my (nose…), I know, I dont know, where, yummy, delicious, here, there, what’s that, who’s that, where did it go, wau, oh no, good girl, nice, okay

Osaa ääntelehtiä kuin possu, koira, kissa, susi, ankka ja auto (prum prum!)
Osaa laskea 1-10 (one, two, thee, four, five, six, se-se, eight, nine, ten), kuuntelee hiljaa 11-13 mutta osaa sanoa fourteen, fifteen, sixteen

Suomeksi:

vaippa
pupu
tutti
kiito (kiitos)
äiti
loppu
kukka
kiikkuu
porkkana

laskee 1-5

Anna ymmärtää hyvin suomea ja suomeksi ohjeita, mutta ei puhu suomea yhtä paljon kuin englanniksi. Hän toistelee hyvin mielellään muiden perässä sanoja. Meillä leikitäänkin hyvin paljon leikkiä ”Anna, sano [lisää sana]”.

Ja Annahan toistaa. Koko ajan hän poimii myös kuulemiaan sanoja käyttöönsä..

En vieläkään oikein osaa olla huolissani tyttöni puheen kehityksestä, vaikka vähän harmittaakin suomenkielen vähäisyys. Mutta se tulee kyllä sieltä – tärkeintä tässä vaiheessa minulle on, että Anna ymmärtää ja tulee ymmärretyksi.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

Hiekkalaatikolla

~ Meriannen ~ Yksi kommentti

Olen kolunnut ”muutaman” leikkipuiston näiden Britanniassa asumieni vuosien aikana, ja voin todeta – hiekkalaatikko ei ole se leikkipuiston vakiovaruste kiikkujen kanssa täällä. Toisin kuin vissiin siellä Suomessa?

Täällä eteläisen Englannin leikkipuistoista löytyy lähes aina kiikkuvalikoima ja liukumäki. Ne on ne vakiot, joiden olemassaoloon voit luottaa. Minkä myötä aikaisemmin en olekaan täysin pystynyt samaistumaan iänikuisiin ”hiekkalaatikkomutsit” – keskusteluihin siellä Suomen puolella. Enhän itse istuskellut hiekkalaatikon reunalla lapsen touhuja seuraten, enkä myöskään kyennyt kaivamaan kännykkää esiin sen taakse piiloutuakseni. Juoksinhan taaperoni perässä kiikuille, sitten liukumäelle, sieltä karuselliin tai kiipeilytelineelle.. Siinä hädin tuskin ehti kaivaa sen puhelimen esiin kuvanottoa varten tai sanoa häthätää ”hi” toiselle puistoon ehtineelle mutsille.

Elsan kanssa puistoilu on tietysti erilaista – hän pitää meikäläisen eri tavalla kiireisenä.

Lue lisää: Ulkoilupäivä kahden erilaisen lapsen kanssa

Olemme tutustuneet uusiin puistoihin

Auton, lämpenevien kelien ja eritoten muuton myötä reviirimme on laajentunut ja olemme viimeisien viikkojen aikana tutustuneet meille uusiin puistoihin. Niistä yksi on se pyörätuoliystävällinen puisto, josta kerroin täällä. Toinen on Upton Country Park (paikan nettisivut), joka on iso puistoalue. Sieltä löytyy myös leikkinurkkaus.

Hiekkalaatikon kera.

Samaistuin hiekkalaatikko-keskusteluihin

Hiekkalaatikolla istui kolme muutakin äitiä. Kaksi hyvin äänekästä kaverusta, jotka keskenään pulisivat omia juttujaan. Toinen hiljaisempi, joka keskittyi täysillä vain omiin lapsiinsa.

Anna oli aivan oman leikkinsä huumassa. Hän lapoi hiekkaa pienellä lusikalla kupposeen ja käänsi sitten kupposta ylösalaisin.

Tunsin itseni toimettomaksi. Smalltalk ei kiinnostanut, enkä halunnut väkinäisesti hieroa tuttavuutta. Kun ujostutti niin hirveesti. Hymyilin sille toiselle äidille, sille hiljaiselle. Hän hymyili takaisin. Äänekäs kaksikko lähti paikalta lapsensa noukkien ja me kaksi hiljaista jäimme keskenämme lastemme kanssa. Keskittyen edelleen vain lapsiimme.

Me molemmat näpräsimme puhelimiamme, kuvia lapsistamme ottaen.

Kumpikaan ei tehnyt aloitetta

Siinä olisi tietysti ollut mahdollisuus jakaa kokemuksia ja tarjota vertaistukea.  Me molemmat kuitenkin syvennyimme vain lapsiimme. Olimme tulleet puistoon lastemme kanssa emmekä tavataksemme muita äitejä.

Niin oli hyvä.

Ymmärrän nyt, miksi hiekkalaatikko voi kauhistuttaa.

Se on kuin suljetun intiimi tila, jossa lapsemme telmivät ja me toisillemme tuntemattomat aikuiset joudumme jakamaan sen tilan. Aivan kuin missä tahansa sosiaalisessa tilanteessa, se voi olla ahdistavaa. Pelottavaa. Ja myös omalla tavallaan vapauttavaa, jos se oikea äitityyppi sattuu samaan aikaan paikalle.

Näin jälkikäteen ajateltuna on jännää, kuinka siinä tilanteessa ylipäätään nousee moiset sosiaaliset paineet. Aivan kuin olisi jollain tavalla pakko yrittää luoda tuttavuutta, kun hei – sama elämäntilanne, molemmilla lapsia ja tässä hiekkalaatikon reunalla istutaan yksin yhdessä. Meillä on jo niin paljon yhteistä!

Itse olin hyvilläni, että me kaksi hiekkalaatikon reunalla hengaavaa äitiä olimme tyytyväisiä keskenäiseen hiljaisuuteemme. Ettei kumpikaan yrittänyt väkipakolla tehdä tuttavuutta tai vaihtaa kasvatuksellisia mielipiteitä. Olisi voinut olla toisinkin. Brittiläiset kun eivät yleensä kovin hyvin siedä hiljaisuutta.

Suomen hiekkalaatikkomutsit – tsemppiä. Nostan hattua.

Ps. Ei ollut viimeinen kerta, kun mennään hiekkalaatikolle. Anna selkeästi nautti hiekan kanssa leikkimisestä, ja se on tärkeintä. Ja ehkä minäkin vielä sopeudun hiekkalaatikkomutsiksi. Ehkä seuraavalla kerralla ei ujostuta yhtä paljoa.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia:

Ihanin tapa aloittaa viikko

~ Meriannen ~ 4 kommenttia

Pitäisi jo kaivautua vällyjen väliin, mutta onnellisena istun tässä koneen äärellä ja hykertelen kuluneen päivän tapahtumia.

Muistatteko, kun viime vuoden puolella avauduin yksinäisyydestäni (linkki)? Ja kuinka sen jälkeen lähti pyörät pyörimään ja hommat etenemään niin, että kohta huomasin luovani Whatsapp-ryhmää Bournemouthissa asuville suomalaisille äideille (linkki)?

Vaikka pari tapaamista menikin ohi meidän hektisen arjen takia, niin tänä aamuna pysähdyin. Elsa meni ison happitankin kera kouluun, eikä sen normaalin pitkän ”tee nyt nää” – listan lisäksi meillä ollut mitään sen kummempia suunnitelmia. Ja tälle päivälle oli suomiäidit järjestäneet rentoja pihatreffejä!

Joten heti aamusta juoksin tekemään ne tähdellisimmät, sitten pakkasin uimapukua ja pyyhettä reppuun. Heti lounaan jälkeen me lähdimme!

Johanna ja ihanat lapsensa!

Olin Johannan tavannut parikin kertaa ruokakaupassa. Hän on lukenut blogia ja minut tunnistettuaan rohkaisi mielensä ja tuli juttelemaan. Minullahan siinä meni pasmat ihan sekaisin! Pian tavattiin uudestaan sattumalta samassa kaupassa; hän todisti meikäläisen laulamassa suomeksi yhä uudestaan ja uudestaan hämä-hämä-häkkiä yrittäessäni viihdyttää Annaa… Sitten sitä sattumalta satuttiin samaan sisäleikkipaikkaan lasten kanssa…

Nyt hän oli kutsunut suomiäidit takapihalleen hengaamaan ja nauttimaan auringosta.

Siellä meitä oli neljä Bournemouthissa asuvaa suomalaista äitiä istumassa takapihan pöydän ääressä. Vaikka entuudestaan tunsin vain Johannan, niin … Olo oli rento. Innostuimme juttelemaan imetyksestä, lapsista, uhmaiästä, miehistämme.. Tunsin itseni ihmiseksi heidän seurassaan. Kuulostaa oudolta – mutta tunsin itseni normaaliksi.

Huomasin edelleen varovani erityislapsestani juttelemista. En kai halunnut huomion menevän siihen, että yksi lapsistani on vammainen. Vähän kummastelin omaa käytöstäni, mutta muut äidit eivät tähän takertuneet. Juttu soljui eteenpäin, ja lapset kirmasivat pitkin pihamaata.

Anna seurasi tarkasti Johannan esikoisen tekemisiä. Kun tuo poika otti lippiksensä pois päästä, niin otti Annakin. Minun sydämeni nauroi!

Olen teitä kaikkia jo kiittänyt Whatsapissa – mutta kiitän tämän postauksen myötä uudestaan.

Kiitos.

Nähdäänhän pian uudestaan? Myös teitä muita, jotka ette nyt mukaan päässeet?

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia:

 

Reissumme esteettömään leikkipuistoon

~ Meriannen ~ 6 kommenttia

Ystävämme Hanlon esitteli työnsä kautta löytämänsä pyörätuoliystävällisen leikkipuiston minulle ja Annalle pari viikkoa sitten. Se ei ollut ainoastaan esteetön niin, että sinne pääsisi pyörätuolilla, vaan siellä oli parikin pyörätuolilaiselle suunniteltua leikkivälinettä.

Minä olin niin innoissani tästä löydöksestä! Vihdoin ja viimein löytyi leikkipuisto, jossa Elsa voisi pyörätuolissaan leikkiä siskonsa kanssa puistossa! Halusin nähdä hänen ilmeensä ja kuulla hänen kikatuksensa, kun hän pääsisi trampoliiniin pyörätuolillaan tai karuselliin…

Tämä neitokainen pääsisi pian pitämään hauskaa!

Kului pari viikkoa, että saapui se puistoilulle sopiva hetki; kun erityislapsemme oli tarpeeksi terve ulkoillakseen, eikä meillä ollut muita suunnitelmia.

Ruby oli äidillään, joten menimme puistoilemaan tällä porukalla.

Puisto on meiltä vähän päältä 10 minuutin ajomatkan päässä. Elsa tietenkin meni ja nukahti autossa.

”Kyllä hän herää, kun mennään trampoliinille!” sanoin toiveikkaana.

Elsa jatkoi uniaan kaikista pompuista huolimatta.

”No, en minä vielä luovuta! Karusellin pyörityksessä hän ehkä herää?”

Ei. Unet maistuivat karusellissakin.
Ei edes pyörätuoli-keinulauta herättänyt häntä.

Minua harmitti. Olin niin halunnut nähdä Elsan reaktiot!

Samaan aikaan…

Annan kikatus kuului toiselle puolelle puistoa…
Hän nautti läheisyydestä isin kanssa keinussa

Pyörätuolille sopiva trampoliini sopii kaikille

Kuin myös esteetön ”karuselli”:

Nukkuvan erityislapsen pikkusisko nautti puistoreissusta koko sielullaan

Hän muistuttikin minulle, että vaikka kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, ei tilanne huono ollut. Päinvastoin! Aurinko paistoi ja vaikka Elsa nukkui, niin hän sai nauttia päiväunistaan raittiissa ulkoilmassa. Sekä tämä taapero sai nauttia koko perheen puistoreissusta.

Arvaatteko, missä vaiheessa Elsa heräsi?

Kun kaarrettiin kotikadulle.

Usko tai älä Elsa – sinä olit tänään leikkipuistossa.

Siltä varuilta, että jollekulle tulee tarve Englannin Dorsetin alueella olevalle pyörätuoliystävälliselle leikkipuistolle, se löytyy täältä:

Paikan nimi on ”Hatchards Field Poole” ja siitä löydät lisätietoa englanniksi täältä.

Kunhan pääsemme uusimaan reissun

ja vieläpä niin, että Elsa on hereillä – niin kyllä. Tulen raportoimaan hänen reaktioistaan leikkivälineisiin!

Sitä odotellessa…

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia